perjantai 27. toukokuuta 2011

Grillataan ja paras perunasalaatti

Kesällä, keväällä ja syksyllä tietysti grillataan. En ole keskivertoa ihmeellisempi grillaaja. Lapsuudenkodissani ei moista ihmettä tunnettu, meillä paistettiin vain makkaraa nuotiolla. Kesäruokailu oli kalavoittoista ja uusia perunoita. Jestas. Niitä syötiin päivittäin koko kesä, kalan, savustetun tai muuten käsitellyn tai sillin kanssa. Usein ihan munakastikkeen kanssa, jota teen kyllä itsekin lapsille uusien perunoiden ja pinaattilättyjen kaveriksi. (Munakastike: normaali valkokastike, sekaan hienonnettuja ja keitettyjä kananmunia 2-3 kpl, jos tarjoaa kalan kanssa, sekaan tilliä).

Vihanneksia ei '70-luvun lapsuudessani kauheasti syöty. Kesän kauhu oli kesäkeitto, joka on ainoa ruoka, jota en edes aikuisiällä pysty syömään. Kesäkeitto olisi tosin perinneruoka, entisajan Suomessa lehmät olivat ummessa talven ja vihanneksia ei saatu. Kun koitti kesä ja ammut laitumella, porkkanat ja herneet kypsinä, sitten tehtiin keittoa, kesän makuista.

Muutenkaan äitini ei tehnyt ihmeemmin salaatteja, saati isäni. Salaatti, jos sitä oli tarjolla koostui aina salaatinlehdistä, tomaattilohkoista, kurkusta ja purjorenkaista. Ei kastiketta. Perunasalaatti ostettiin valmiina, mutta sitä useamman ostettiin italiansalaattia.

Itse teen aika ässähyvää perunasalaattia. Se on voittoisa perunasalaatti jostain perunaohjekilpailusta Anna-lehdessä 1990-luvulta, olen mukallut sitä kyllä. Tämä onnistuu aina, jos tykkää perunasalaatista, on helppo. Kaikki vieraat päivittelevät, että olet ihan itse, omin kätösin, tehnyt perunasalaatin, voi hyvä luoja, (hyvin monet tuntuvat ostavan sitä öljyisen löllöä valmissalaattia)

Perunasalaatti
400g keitettyjä perunoita
1-2 omppua
1 purjo

Kastike
2 rkl voita
1 muna
1 rlk etikkaa
1 dl vettä
1-2 rkl sokrua
1 tl sinappia
½ tl suolaa
valkopippuria
2 dl kermaa

Pilko keitetyt perunat, omput, purjo. Kastikeainekset ilman kermaa kattilaan. Kuumenna seos tiukasti vatkaten kiehumispisteeseen. Kaada perunoiden ja kumppaneiden joukkoon. Vatkaa kerma jos huvittaa (alkuperäisessä ohjeessa piti vatkata, minä en useimmiten viitsi, enkä ole huomannut eroa maussa) ja sitten kerma sekaan. Kylmennä.


                                    Miehinen kattaus: makkaraa, sämpylät ja perunsalaattia.


Omat kesäruokani ja grillailuni ovat siis tuoreempaa perinnettä. Suosikkini on tuore tonnikala limessa pyöriteltynä ja wasabilla terästettynä. Kanafileistä tykkään myös ja ne saatan kiepautella sitruunassa ja yrittimausteissa. Pihvit ja  makkarat ovat jees, mutta ostan niitä harvemmin. Jos ostan makkaraa se on bratwurstia, jotakin Krakovan tai saksanmaan pötkylää ja jos lihaa, niin nautaa. Kerran pari kesässä haen stokkalta kunnon lampaanfileet yrttimarinadissa. Nämä lampaat ovat ainoita lihoja, joita ostan marinoituina (paisti hunajamarinoituja broitskusuikaleita siihen kanapiirakkaan, jonka olen blogannut jo aiemmin).

Grillaan usein myös maissitähkiä voi-wasabiseoksessa voideltuna ja herkkusieniä pekoniin kääräistynä. Paprikat menevät ihan oliiviöljy silauksella, samoin kesäkurpitsat ja munakoisot. Joskus grillaan näiden seuraksi vielä patonkia, paahtoleipää, hodarisämpylöitä tai tortilloja. Ja siinähän ne.

Salaattina usein suhaisen vihreitä erilaisia salaatteja, rucolaa, tuoreita yrttejä ja sitten tujun vinaigretten. Joskus teen vihreän salaatin, johon viskon cashew-pähkinöitä ja vuohenjuustoa, sekä sitä vinaigrettea. Sama versio toimii myös vihereällä salaattipedillä, mansikoilla ja vuohenjuustolla. Mansikat voi korvata myös  purkkimandariineilla.

Vinaigrette
Minun vinaigretteni on että 2-4 rkl omenaviinietikkaa, mustapippuria ja suolaa sekaan, ja sitten pari ruokalusikallista hyvää oliiviöljyä tiukalla otteella vatkaten sekaan, maistelua ja jonkin lisäämistä tarpeen mukaan. Tykkään miehen ranskalaisäidin vaikutusten ansiosta erittäin happamasta, kunnon viinietikan mausta. Miehen mielestä kaikki muut, paitsi äiti, jättävät vinaigretten liian öljyiseksi. Olen siis koittanut kehittyä. En ole täydellinen. Useimmat hyvin yksinkertaisen keittiöasiat ovat niitä kaikista vaativimpia.

Kun saa hyvää coleslawta, sitä kiittää amerikkalaisia grilliguruja syvään. En osaa itse niin hyvää coleslawta, ainakaan vielä, että sitä tähän postaisin. Teen ihan raikasta ja onnistunutta kaalisalaattia kuitenkin. Se on kopsattu jostain Jamie Oliverin ohjelmasta vuosien takaa. Menee suunnilleen näin.

Tirpsakka kaalisalaatti (pirteempi vaihtoehto coleslaw:lle)
Kaalia ehkä noin puolet pienestä kaalinpäästä
lollo rossoa tai muuta punertavaa salaattia sekaan väriä antamaan tai punakaalia (sekoita vasta viime tipassa joukkoon muuten värjää kaiken)
reilu pensaikko korianteria
oliiviöljyä
punasipulia tai shalottisipulia
2 porkkanaa
sitruunanmehu tai 2 limen mehu
suolaa
1 punainen chili

Pilko kaali, salaatti, sipulia, chili pieniksi. Porkkana ohuiksi pyörylöiksi. Heitä kulhoon, sekaan öljyä, korianteria, sitruunanmehua, suolaa. Sekoittele ja kylmään hetkeksi. Raikasta! Voi lisätä maun mukaan vaikka retiisejä renkuloina.


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Lasten kanssa Provencessa ja Milanossa

Nyt toukokuussa alkaa poltella ajatukset kesäbaanasta. Selaan vanhoja lomakuvia ja suunnittelen tulevan kesän matkaa (kohteena muuten Lontoo, sieltä junalla alitse kanaalin Pariisiin ja sieltä lennot takaisin Suomeen). Meillä oli valtavan onnistunut turnee viime kesänä Italia-Ranska-akselilla. Ihana. Ehkä juuri se matka, jota aina muistellaan, johon kaikki muu tulevaisuudessa vertautuu.

Mieheni vanhemmat asuvat Provencessa, Lorguesin pikkukaupungissa noin tunnin ajomatkan pääsä Nizzasta. He asuvat ihastuttavassa pikkutalossa uima-altaineen kaupungin laitamilla ja vuokraavat kaupunkiasuntoaan turisteille, joita alueella riittää.(Jos kiinnostaa, voin linkittää asuntonsa sivut tänne, ovat varmasti luotettavat vuokraajat).



Viinitilojen ympäroimä kaupunki on sopivasti hollilla, jos haluaa seikkailla Rivieralla, vetää verkkokalvot täyteen Van Goghin ja muiden ekspressionistien maisemia, käydä vilkaisemassa paavillisia kortteereita Avignonissa tai kipaista meri-Alpeille. Jos on Peter Maylensa lukenut, ympäristö aiheuttaa ylimaallista fiilistä, jokainen pikkubistro vaikuttaa viiden tähden ruokapaikalta, jokainen pastis on täydellinen.Ympäristö hehkuu violetteja laventeleita, raskaita viiniköynnöksiä, auringonkukkapeltoja, idyllisiä maatiloja, mehukkaita meloneja..maisemia, joita ei meinaa suomalainen ymmärtää: korkeita vuoria, sinistä merta, kaikkea yltäkylläisesti, melkein liiallisesti.


Aloitimme matkan Tampereen Pirkkalasta ja hyppäsimme Ryanairin Bergamon koneeseen. Vuokrasimme kentältä auton, joka oli eri, kuin oli tilattu, omistajakin sen verran vilkkuvasilmäinen italiaano, että skeptistä pohjoismaalaista epäilytti koko bisnes. Ciao Ciao, Enjoy Itaalia! Hän kuitenkin toivotti peräämme. Hymyilytti.

Ajoreitti Milanosta kohti Nizzaa, läpi Pohjoisen Italian ja Monacon on aivan mieletön. Pitkän pitkiä kilometritolkulla jatkuvia tunneleita yli 100 kappaletta ennen Nizzaa, huikaisevia maisemia, pikkukyliä tuolla ylhäällä vuorilla ja tuolla alhaalla meren rannassa. Autostradalle polkaisee yhtenään punaisia pikkuskoottereita, jotka puikkelehtivat liikenteen seassa hetken, poistuakseen seuraavaan rantakaupunkiin. Pysähdymme San Remossa italialaisille pizzoille ja ihailmaan upeaa venesatamaa. Vasta myöhäisinä tunteina saavumme Provenceen.

Matkan pitää olla kaikille. En kannata sitä, että matkustetaan lasten ehdoilla. Tämä toimii vain, jos lasten ja vanhempien odotukset ja toiveet ovat hyvin samankaltaiset. Omat muruni voisivat varmaan maata rantsussa koko viikon, mutta minä en. Lapseni eläisivät myös vain hampurilaisilla, mutta se ei ole mielestäni matkailun idea. Matkoilla pitää mielestäni kokea uusia asioita, nähdä paikallista elämää ja nauttia paikallisista herkuista ja  kulttuurista nyrpistelemättä.

Joten muksut vetivät etanat, ankat, lampaat, homejuustot meidän muiden mukana. Tämä oli jo ennalta sovittu, eikä aiheuttanut mitään konflikteja paikan päällä. Rivieralla nautimme simpukoita valkoviinissä aurinkoisen hohkaavalla terassilla, aikuiset kera upean paikallisen roseeviinin.. Mahtava ateria, jota muistelemme edelleen.


Biitsipäivä Nizzasta länteen, loputonta rantaa, lämmintä vettä, polttavaa aurinkoa. Tässä perheystävällinen rantsu St Raphael.





Ajoimme hirveän määrän kilometrejä viikossa ja yksi lapsista on taipuvainen matkapahoinvointiin. Varsinkin kiemurtelevilla pikkuteillä, jotka kannattaa valita, jos haluaa nähdä muutakin kuin moottoritietä, tämä on pieni ongelma. Lapsilla oltava myös riittävästi luettavaa ja nintendo tai vastaava mukana. Aikuisille riitti navigaattorissa ja maisemissa riittävästi ihmeteltävää.


Auringonkukkia Provencessa. Laventeliaika ei ollut aivan parhaimmillaan.


Viinitila, yksi kymmenistä Lorguesin lähistöllä. Chateau de Berne roseeta sai kesällä myös Suomen Alkosta.



 Avignonissa asui hetkellisesti myös 7 paavia. Teimme sinne retken ja vietimme elämyksellisen illan kulttuurifestivaalien pauloissa. Iltakymmeneltä kadut olivat täynnä hyväntuulista ja rentoa juhlakansaa, eikä yhtään humalaista. Suomalaiseen mentaliteettiin outo ja ilahduttava kokemus.


Paavin linna- ja kirkkorakennuksia. Upea miljöö, taustalla katolista kirkkomusiikkia, yksinäisiä selloja, kaipaavia viuluja, aurinko laskemassa..



Suomestakin saa nykyisin Oranginaa. Meillä meni näitä viikossa kymmenittäin.


 Kulttuurifestaritunnelmaa.


Alpeille teimme päiväretken. Erääseen kanjoniin oli tehty tekojärvi vanhan kylän päälle. Jos sukeltaa kohteeseen, voi nähdä pinnan alla kirkontornin.


Voi olla, että en pahastu, jos joudumme joskus muuttamaan Provenceen.

Ylittämätän ihana anopin kesäruoka on muuten couscous-salaatti. Se ohje löytyy tästä.


Paluumatkalla kohti Bergamoa poikkesimme vielä Milanoon katsomaan Duomoa. Kirkko oli jo suljettu sisältä, mutta ylös katolle pääsi vielä kiertämään. Suosittelen!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Keisarin kanasalaatti

1920-luvulla maailmassa oli ainakin kahdessa valtiossa hyvin tiukka alkoholipolitiikka: Suomessa ja Yhdysvalloissa. Suomessa kieltolain aikana alkoholin käyttö sinänsä ei ilmeisesti vähentynyt ratkaisevasti, sillä sitä salakuljetettiin esimerkiksi nykymodernia viinareittiä Virosta, sitä yritettiin saada pirtuna lääkäreiltä ja sitä valmistettiin toki itse pihan perukoilla pannut poristen. Isoisäni on istunut linnassakin pontikan keitosta, omituisella tavalla olen tästä ylpeä. Way to go! Suvussamme on aina ollut vaikeuksia suhtautua tyynen kunnioittavasti auktoriteetteja kohtaan.

Yhdysvalloissa kieltolaki yhtälailla aiheutti paljon rikollisuutta, mafian tunnettuja elinkeinoja olivat esimerkiksi salakapakat. Matkat Meksikoon vastasivat meidän Viroa, siellä sai vetää kännit ihan laillisesti. Useat aikansa myyttiset julkkishahmot kuten Clark Gable tai Jean Harlow matkustivat legendaariseen Tijuanaan, nauttimaan meksikon vihvateikkasta menuista ja viileistä drinksuista.

Huippukokki Julia Child kertoo muistelmissaan vierailleensa vanhempiensa kanssa 1920-luvulla Caesar Cardinin ravintolassa Tijuanassa, josta on saanut alkunsa ehkä maailman tunnetuin salaatti. Caesarin salaatti nimettiin tietysti Julius Caesarin mukaan, olihan kokki amerikanitalialainen ja tarinan mukaan tekaisi salaatin juuri sellaisena kiireisenä kesäisenä viikonloppuna pikkuravintolassaan, kun ruoka meinasi loppua kesken ja terassipöydät pullistelivat nälkäisiä ja janoisia asiakkaita. Pian salaatti levisi Yhdysvalloissa kaikille kulmille ja sitten alkoi maailmanvalloitus.

Caesar-salaattia taitaa saada Suomestakin kaikista ketjuravintoloista ja kohta se on varmaan perusmättö grillikioskeissakin, sitä saa palvelutiskeiltä kaupoista, mäkkäristä, joka paikasta. Myönnän itsekin usein tilaavani Caesarin, sillä se toimii, kertakaikkiaan, vaikka huonojakin on tullut vastaan. Ensimmäisen keisarini olen vetänyt Tennesseen yliopiston opiskelijakuppilassa 1997 ja katselin hartauden vallassa kokin heittävän kulhoon ensiksi kastiketta valtavan määrän, sitten salaatinlehdet, kauhea vatkaus ja lopulta muut ainesosat. Sittemmin parhaimman Caesarin olen kuitenkin syönyt Tukholman jossain trendikuppilassa väsyttävän shoppailureissun päätteeksi. Salaatti ja viini ja olin melkein kanttuvei onnesta.

Lasteni suosikkisalaatti tämä myöskin on ja oikeastaan ainoa salaatti, josta poikani syö mukisematta salaatinlehdet. Teen kotona helppoa pikaversiota, mutta hyvää sellaista.

Caesar-salaatti
grillattua tai paistettua broileria, 2-3 pihviä, paloiteltuna aika ronskin kokoisiksi paloiksi
Romaine-salaatti kaksi ruukkua, revittynä
boksi kirsikkatomskuja pilkottuna
boksi krutonkeja, mielestäni ei ole ollenkaan vaivan arvoinen tehdä itse, omistani tulee aina liian öljyisiä
parmesania pussista tai raastettuna, tai lastuina

Kastike:
2 kananmunan keltuaista (Julia Childin versiossa niitä on keitetty 1 min, kerran kokeilin, en huomannut eroa)
3 tl sitruunamehua
1-2 dl oliiviöljyä
3 anjovis- tai sardellifileetä
2 valkosipulinkynttä
4-6 rkl raastettua parmesaania
1 tl dijoninsinappia
1 tl worcestershirekastiketta
suolaa, mustapippuria -sekoita monitoimikoneessa, tai sauvasekoittimella

TAI osta valmista kastiketta kaupasta, ei ole ihan sama asia, mutta saattaa olla jopa enemmän lasten makuun, näin ainakin meillä

Itsekin toteutan salaatin niin, että ekaksi kulhoon kastike, sitten salaatinlehdet ja lopuksi muut. Kanapalat heitän vasta lautaselle mukaan. Alunperin salaatti on tiettävästi syöty sormin eli romainet on jätetty niin isoiksi lehdiksi reunoille, että niille on koottu muut tarpeet.


perjantai 6. toukokuuta 2011

Testissä rekkakuskin aamupala Toijalassa

Olen kuullut, että parhaat aamupalat ovat tarjolla huoltoasemilla aamunkoitteessa. Perjantaina klo 9.45 on nälkä ja kaksi hyppytuntia kulutettavana. ABC Toijala-Akaa kuvailee itseään koko perheen levähdyspaikaksi, jossa tarjoillaan maukasta ruokaa, hyvää kahvia ja iloinen henkilökunta palvelee 24 tuntia vuorokaudessa. Putiikki sijaitsee route Hämeen eli Tampere-Helsinki moottoritien varrella muutaman ajohetken päässä työpaikastani.

Saapuessani miljöö on tyyni keidas, taustalla ei kuulu radiojuontajien ylipirteää selostusta tai häiritsevää suomi-iskelmää. Hiljaista ja rauhallista. Katsastan vielä noutopöydässä olevan aamupalan ja se todellakin vaikuttaa runsaalta. Etsiskelen katseellani iloista ja palvelualtista henkilökuntaa, mutta joudun pettymään: henkilökuntaa ei ole paikalla ja eri kassat näyttävät nuolia toisten kassapisteiden suuntaan.

Lopulta löydän ainoan kassan, jossa ei ohjata muualle, mutta itse kassahenkilöä en näe. Kuikuilen keittiön suuntaan ja kurkistelen ystävällisen etsivällä ilmeellä keittiön pyöreistä ikkunoista. Siellä niitä ihmisiä on, kaikki työn touhussa. Lopulta minut huomataan ja ehdottoman palvelualttiisti pääsen toiminnan keskipisteeseen. Minulle myydään aamiainen hintaan 6, 8e ja neuvotaan ottamaan kaikki tarvitsemani hetimmiten, sillä pian esille katetaan lounas. Kahvia saan hakea lisää niin paljon kuin tarvitsen, minua muistutetaan.

Kasaan merkittävän määrän aamiaistarpeita tarjottimelle, ahneen otteella, voisi joku sanoa. Jaksan hädin tuskin kantaa keikkuvan tarjottimen kaukaisimpaan ja valoisimpaan pöytään täysin tyhjään ruokasaliin. En tiedä syövätkö rekkamiehet oikeasti huoltoasemilla aamunälkäänsä, mutta ihan heitä ajatellan olen iskenyt lautaselle maistiaisia myös makkaroista, perunoista ja munista.



Kahvi kuiskii turvallista tasavallan presidenttimeininkiä ja on hengettömän jälkimaun kitalaelle jättävää perussumppia. Appelsiinimehuun on lorautettu sekaan vettä, joka poistaa raskaan kirpeyden ja on silti aavistuksen makeaa. Puuro on veteen tehtyä peruselovenaa, suolatonta. Saan siihen kuitenkin mukavasti suuren maailman eksotiikkaan rusinoilla ja purkkihedelmäsalaatilla, joita oli tarjolla. Kovat rusinat pehmenevät oitis kauraisessa syleilyssä.

Paistettu kananmuna on nähnyt herkemmät hetkensä ja hyvästä yrityksestä huolimatta en tunne tarvetta syödä sitä kahden maistipalan jälkeen loppuun. Paistetut perunat ja nakit ovat mauttomia ja haaleita. Lämmin karjalapiirakka inhoamani floralevitteen kanssa peruseines.

Leipävalikoimassa on jotain täysviljasiemenhässäkältä näyttävää vaaleaa leipää, jolle sivelen ronskisti levitettä, joka osottautuu creme bonjour valkosipuliksi. Kasaan päälle tuoreen raikkaan jääsalaatin, paprikaa, tomaattia ja kurkkua. Toiseen leipään taittelen pari hyvin maustunutta silliä ja keitettyä kananmunaa. Muistelen kummitätini maailman parhaita sillivoileipä hetken lämmöllä. Avaan mukanani olevan hesarin.

Hedelmävalikoimasta nappaamani omena on kelpoisa, mutta kiwi ei antaudu edes veitsisuhaisuni jälkeen, joten luovutan. Kahvia voisi hakea lisää, mutta en jaksa nousta pöydästä, jossa on kieltämättä mukava istuskella. Lähistölle saapuu ensimmäisiä duunareita lounaalle ja ulos purjehtii iloinen seurue miehiä munkkikahville. He istuvat auringossa ja näyttävät viihtyvä hetkessään hyvin. Rastatukkainen mies pesee ikkunoita valtavalla määrällä pesuainetta ja vettä.



Aamiaiseni on täyttävä ja tyydyttävä. Arvioin sen kolmen tähden kelpo suoritukseksi, onhan siinä sentään kaikki perusainekset olemassa ja hinta on sangen kohtuullinen. Lisäksi ilmapiiri oli viihtyisän rauhallinen, jotta tosiaan hetkeksi irtosin muista aatoksista.Koska muu asiakaspiiri on miesvoittoista tunnen saavan naisen itsetuntoa aina lämmittävää huomiota eri pöytäkunnista lähtiessäni. Kaiken lisäksi tankkaan sujuvasti, tosin suhteellisen hintavaa bensaa, ennen paluutani sorvin ääreen.