sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

pizzaa, hampurilaista ja valkosipuliherkkua

Lapset ovat kesäisin parisen viikkoa isällään. Hetki on mitä suotuisin istua muutaman kerran terassilla, syödä kaikkea pikaista ja epäterveellistä ja muutenkin viettää epäsovinnaista  ja boheemia elämää. Koska helteet iskeytyivät juuri lapsivapaalle weekendille, tuli ensiksi hartaudella tsekattua terassielämää.

Seuraavana päivänä ei todellakaan tehnyt mieli kokkailla kahvia kummempaa, joten suoritin nuoruuden hangover-tradition maksimaalisena, ensiksi pizzaa ja illalla vielä hampurilaiset. Oli kerrankin, jopa kaltaisellani ahmatilla, sellainen olo, että on saanut kuvun täyteen.

Tampereella on lukuisia hyviä pizzerioita. Nyt oli aika käydä taas siinä perinteisimmässä. Aleksanterinkadun Napoli on toiminut samassa osoitteessa vuodesta 1978 lähtien. Olen aina käynyt siellä lauantaisin iltapäivällä ja silloin se vaikuttaa olevan tupaten täynnä, olipa talvi tai kesä. En tiedä onko se aina yhtä suosittu.

Napolin erikoisuus on, että sieltä saa 100 erilaista pizzaa, joten kukaan ei todellakaan voi valittaa, ettei oikein löydy mieleistä. On myös erikoisuuksia, kuten täytteenä vaikkapa strutsia, peuraa tai mustaa makkaraa. Itse otin normisettini eli tomaattia, rucolaa, mozzarellaa, sipulia ja pinjansiemeniä. Lotrasin viellä dagen efter-asenteella pöytään kannettua valkosipulia niin, että muut maut kärsivät tästä aika lailla.


Mutta aijees, aurinko paistoi, elämä alkoi voittaa, hartaudella mässytin pizzaa, oli aika hyvä just siinä.

Illalla miehen teki vielä mieli mäkkäriin. Käyn nykyisin tosi harvoin, sillä lapset eivät välitä hampurilaisista ja itsekään en ole mikään suuri fani. Oli aika, jolloin mäkkärin McFeast oli kuitenkin ehdoton ja sitä oli saatava tasaisin väliajoin. Olen sitä sukupolvea, joka Tukholman tai Lontoon reissuilla söi aina Mc Donaldsissa sillä kotikaupungissa ei moisista voinut nuoruusvuosina haaveillakaan. Oli ihan tapaus käydän hampurilaisilla.

Nykysukupolvi ei etuoikeutetusta asemastaan mitään tajua. Näyttävät käyttäytyvän  mealien äärellä tasan yhtä välinpitämättömästi, äänekkäästi ja sotkuisesti kuin koulussakin. En ihmettele, että teineille on jaettu porttikieltoja joihinkin Suomen pikaravintoloihin.


Tilasin kanahampurilaisaterian pekonilla. Mäkkärin ranskalaiset ovat kyllä tasokkaat, hampurilainen rasvainen ja jotenkin mauton, ketsuppi suosikkiani.

Seuraavana päivänä oli moottoritie kuuma joten tien päälle. Mikkeli, tuo savolaisten kaupunki, on tunnettu Suomi-grillin valkosipuliherkustaan. Tämä on totta ainakin ikäluokalleni, joka teinivuodet ja sitä seuranneet baarivuodet nahisteli pitkissä grillijonoissa säässä kuin säässä. Gurmee oli useimmiten kohdallani valkosipuliherkku, vaikka sitä ei kiitellytkään aamutuimaan.

Valkosipuliherkkuun kuuluu lohkoperunat valkosipulisuolalla maustettuna, pihvi valkosipulivoilla ja vielä aimo loraus valkosipulimajoneesia. Oijoi. Tämä nautittiin ajon päälle, matkalla haetun Rönnvikin viinitilan roseen kanssa. En suosittele kombinaatiota, en edes camp-hengessä. Mutta oli nyt sellainen fiilis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti