keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Omenahillo calvadoksella & vohveleita


Kaveri hukkuu omenoihin ja meillä rakastetaan omppuja. Selvä win-win. Ämpärillinen omenoita kotikeittiöön ja hillopuuhat voivat alkaa.

En ole mikään suuri hillotyyppi, mutta koska syksy on saanut minut nyt aivan mummomoodille, niin tätä siitä seuraa: kilotolkulla tatteja, litroittain marjoja, yrttejä, raparperia ja muita kesän juttuja on säilötty maailmansodan varalle.. Pakastin on jo onnellisesti täynnä ja suppis-season ei ole vielä edes alkanut.

Omenahilloa tein mahdollisimman simppelisti: uunivuokaan puoli ämpäriä omppuja kuorittuna ja pilkottuna. Sekaan 1 1/2 dl vettä, 3 kanelitankoa, puoli pakettia hillosokeria ja 1 sitruunan mehut. Voit myös toteuttaa hienostuneen version laittamalla 1 dl calvadosta ja vain puoli desiä vettä. Sekoitus. 200 astetta. Kun tuoksuu ja on pehmeää, sauvasekoitin kehiin ja sitten vaan purkittamaan.

Paistoin kaveriksi myös vohveleita. Eka hillopurkki tyhjeni jo siinä käsittelyssä. 

Vohvelit
Vatkaa 200g pehmeää voita 1 tl vaniljasokeria ja 2,5 dl sokeria sekaisin
Lisää 3,5 dl vehnäjauhoja (+ 1tl leivinjauhetta) vuorotellen 1 dl vissyn kanssa sekaan
Lisää 4 keltuaista
Vatkaa 4 valkuaista kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon
Paista voissa vohveleiksi.

Tarjoa omenahillon ja kermavaahdon sekä kanelipössäyksen kanssa.

Lisää vohveleita löytyy täältä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti