lauantai 11. tammikuuta 2014

Lämpöä & Mausteita: Marokkolaista kanapataa ja porkkana-fetasalaattia

Kiireinen yhäriviikonloppu taas meneillään. Lapsilla on treenejä, kisoja, on normaalit muut viikonloppurutiinit kuten siivousoperaatiot, kauppareissut, kirjastot.. Exä on Thaimaassa parisen viikkoa, mies iloisessa Itä-Suomessa. Keittiössä ei oikein ehtisi meditoida, toisaalta tekisi mieli syödä jotain inspiroivaa ja lämmittävää tähän tammikuun synkkyyteen.

Marokkolainen kanapata on ollut kokeiltavien listalla jo tovin, olen ottanut reseptin alunperin Jamie Oliverin jostain ohjelmasta ja nyt muokkasin sitä sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Alkuperäisessä ohjeessa oli sahramia, bataattia ja ties mitä. Tästäkin tuli ässähyvää ja jälkeläiset olivat sapuskaan ihastuneita, että jonkun sortin yleismielipiteestä on nyt kyse.

Porkkana-fetasalaatin bongasin joulun alla Lauran tähti -blogista, joka oli bongannut sen jostain muusta blogista. Koska rakastan fetaa, kokeilen yleensä ilahtuneena kaikki erilaiset yhdistelmät, joista kuulen, ja porkkana olikin itselle vähän uudempi twisti. Tosi hyvää oli tämäkin ja sopii varmaan niin meze-tarjoilujen joukkoon, kuin salaattibuffaankin. 


Marokkolainen kanapata

Paista kanafileitä pannulla nopsasti ja siirrä uunipataan
Paista pala raastettua inkivääriä, pari pilkottua valkosipulin kynttä ja 1-2 sipulia ja yksi vihreä chili kanojen jälkeen ja lisää kanapalojen kavereiksi pataan
Lisää pataan korianterin siemeniä, kuminan siemeniä, sitruunan mehu, oliiviöljyä, suolaa, pippuria, paprikamaustetta, kanelitanko, pussillinen kuorittuja manteleita, kourallinen rusinoita ja vähän vettä. Sekaan viskoin myös kuivattua korianteria ja juustokuminaa.
Hauduttele uunissa tovi ja koristele korianterilla, mintulla ja sileälehtisellä persiljalla

Sopii hyvin tietysti couscoussin kanssa, tai riisin kaveriksi, itse teki mieli kokeilla tätä porkkana-feta salaattia, joka oli raikas ja onnistunut combo.


Itse ohjeen napsin siis täältä. Toteutus oli seuraavanlainen.

Marokkolainen porkkana-fetasalaatti

Lapsi kuori (n 500g) porkkanat, minä suikaloin ne. Keitin kiehuvassa vedessä aivan lyhyen hetken. Kaadoin kattilasta vedet pois ja lisäsin porkkanoiden sekaan marinadin, jossa oli oliiviöljyä (4rkl), 1 sitruunan mehu, sokeria hyppysellinen, juustokuminaa, kanelia, paprikajauhetta. Ihan pari minuuttia sekoittelua siinä jo valmiiksi kuumassa kattilassa ja sitten päälle lapsen murskaamat fetajuustot (Patros), mintut ja persiljat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti